Oma Talentti

Jokaisen oma talentti (7-17 vuotiaille)

kerhotoimintaa kuvataiteen, musiikin, some-sisällön tuottamisen, luovan liikunnan ja kirjallisuuden/kielenopiskelun, yms. parissa lasten ja nuorten toiveet huomioon ottaen. Kevätkauden ohjelmassa on jatkaa kerhoja kehittäen niitä syksyllä saatujen huomioiden ja palautteiden pohjalta. Kerhoja järjestetään eri-ikäryhmille erikseen.

Kerhojen ohella nuoret pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan somekampanjaa, jolla pääsevät vaikuttamaan ja nostamaan omia ajatuksiaan yhteiskunnan näkyville. Ohjaajina toimii sekä suomalaisia että maahanmuuttajataustaisia eri taiteenalojen osaajia. Osallistavalla toiminnalla tavoitellaan lasten ja nuorten aktivointia, syrjäytymisen ehkäisemistä sekä rohkeutta sosiaaliseen kanssakäymiseen ja itseilmaisuun. Tavoitteena tukea lapsia ja nuoria tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja tukea niiden kehittämisessä.

Toimintaa toteutetaan mm. yhdistyksen tiloissa, Satakunnan kulttuurikohteissa sekä luonnonhelmassa. Nuoret pääsevät myös mukaan suunnittelemaan kerhotoiminnan päätteeksi järjestettävää ”Monikan talentit” -show’ta, jossa kaikki halukkaat pääsevät näyttämään taitojaan yleisölle ja show’n yhteyteen järjestetään myös taidenäyttely, jossa on esillä vuoden aikana toteutettua taidetta.

Ilmoittautumislomake: https://forms.office.com/r/bkXmRVeNmf

Voit myös osallistua normaaliin kerhotoimintaan maksamalla ryhmäkohtaisen osallistumismaksun.