Nukketeatteria ja iloisia nuotteja

 

 

Perjantai iltana tapahtui taas! Tällä kertaa ohjelmassa oli etenkin perheen pienimmille tarkoitettu nukketeatteri esitys ja laulunäytös – ja tietenkin jäätelöä ja popkornia. Nukketeatterinäytöksestä vastasivat ’Satumaa’ lasten nukketeatterin lahjakkuudet ja pirteästä laulunäytöksen tähdet olivat ’Iloiset Nuotit’ ryhmäläiset Natalia Katseblinan säestämänä.

 

 

Oletko kuullut Masha tytöstä ja Karhusta jo? Masha on energinen ja iloinen tyttö, Karhu hiljainen ja rauhaa rakastava – mikä yhdistelmä! Masha ja Karhu on venäläinen animaatiosarja, jossa kaverukset kokevat erilaisia seikkailuja Karhun hirsimökissä. Karhu on eläköitynyt sirkusnalle, jonka mökkiä koristavat palkinnot, mitalit ja kunniakirjat saattavat mennä epäjärjestykseen Mashan leikkiessä. Kaaos saattaa ärsyttää Karhu aina silloin tällöin, mutta aikahan kävisi pitkäksi ilman Mashan temppuja.

Sarjassa nähdään myös muita metsän asukkeja, kuten jänis, siili, susipariskunta, orava ja naaraspuolinen karhu sekä Karhun vanhat kaverit sirkuksesta, Tiikeri ja Panda.

Jäivätkö Iloisten Nuottien laulut soimaan päähän? Ainakin yksi paikalla ollut innostui musiikista esityksen jälkeen.

Tilaisuuden järjestäjät – kiitos heille mukavasta illasta!

 

Lue lisää

http://mashabear.com/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ma%C5%A1a_ja_Karhu

 

Teksti: Anna Murashev

Share on social media